Siirry pääsisältöön
EU:n solidaarinen tuki Ukrainalle
EU pysyy Ukrainan tukena niin kauan kuin on tarpeen

Venäjä käynnisti kaksi vuotta sitten Ukrainan vastaisen hyökkäyssodan, joka uhkaa romuttaa maan toiveet paremmasta tulevaisuudesta ja tiiviimmästä yhteistyöstä EU:n kanssa. Hyökkäys ei kohdistunut pelkästään Ukrainaan vaan myös vapauteen, itsemääräämisoikeuteen ja demokratiaan.

Ukraina on osoittanut huomattavaa sinnikkyyttä Venäjän raa’an hyökkäyksen edessä. Ukrainalaiset ovat vahva, oikeuksiensa ja tavoitteidensa puolesta taisteleva kansakunta. Maan vastarinta antaa toivoa vapautta puolustaville ihmisille kaikkialla. Vastarinta on edelleen horjumatonta, ja EU pysyy Ukrainan tukena niin kauan kuin se on tarpeen.

Ukrainalaiset ovat osoittaneet, miten paljon voimaa on kansassa, joka taistelee tärkeän asian eteen. He taistelevat ensi sijassa oman olemassaolonsa puolesta, mutta myös meidän muiden eurooppalaisten ja yhteisten arvojemme puolesta. Pelissä ovat vapaus, demokratia, kovan työn tuloksena saavuttamamme oikeudet ja tulevaisuudennäkymät. Ukrainalaisten sinnikkyys on tullut joillekin yllätyksenä. Kenenkään ei kuitenkaan pitäisi olla yllättynyt siitä, että sorron, alistamisen ja tyrannian edessä he valitsivat vastarinnan.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen

Ukrainalaisten kertomaa

Lilia

”Joka kerta mietin, etten välttämättä pääse enää palaamaan, sillä tykistötuli ja ilmapommitus on niin rajua”, sanoo Lilia, joka tuli sodan alettua takaisin Donetskin alueelle auttamaan siviilejä ja sotilaita. Hän on aktiivisesti mukana avustustoimissa ja varainkeruussa. 

Lue lisää

Bake for Ukraine

Bake for Ukraine on voittoa tavoittelematon järjestö, joka ukrainalaista leipäperinnettä levittämällä muistuttaa ihmisiä eri puolilla maailmaa Venäjän hyökkäyssodasta ja sen vaikutuksista.

Lue lisää

Behind Blue Eyes

Sotatraumoista kärsivät lapset voivat oppia, miten unelmat ja tavoitteet voi saavuttaa luovuuden voimalla. Behind Blue Eyes -hanke antaa ukrainalaislapsille voimaannuttavia kokemuksia valokuvauksen parissa. Luova toiminta auttaa lapsia säilyttämään unelmansa vaikeissakin oloissa.  

Lue lisää

EU:n horjumaton tuki Ukrainalle

EU on kahden viime vuoden aikana antanut Ukrainalle merkittävää tukea 98,5 miljardin euron arvosta. Tähän sisältyy taloudellista, sotilaallista, rahallista ja humanitaarista tukea sekä muuta apua eri aloilla. EU jatkaa väsymättä yhteistyötä kansainvälisten kumppaneiden kanssa, jotta Ukraina saa tukea vastedeskin ja jotta Venäjä saatetaan vastuuseen teoistaan. EU:n viesti on selvä: se pysyy Ukrainan rinnalla nyt ja tulevaisuudessa.

49,4 mrd. euroa

Team Europe -tukea Ukrainan talouden, yhteiskunnan ja rahoitustilanteen kestokyvyn kehittämiseen

32 mrd. euroa

sotilaallista tukea

A man holding boxes of supplies.
n. 17 mrd. euroa

EU:hun sotaa paenneiden ukrainalaisten tarpeisiin

Builders are adding a mixture at the construction site
50 mrd. euroa

lisärahoitusta vuosiksi 2024–2027 Ukrainan tukivälineen kautta

Jatkuva tuki Ukrainalle on olennaisen tärkeää. EU on valmis tekemään oman osuutensa ja varmistaa yhteistyössä kumppaneidensa kanssa, että laaja-alainen tuki Ukrainalle jatkuu.

Two young Ukrainian boys holding and EU flag
Slava Ukraini – kauan eläköön Eurooppa!

Katse tulevaisuuteen

Ukraina on edennyt merkittävästi kohti EU-jäsenyyttä, mikä on seurausta siitä, että ukrainalaiset haluavat toteuttaa demokraattisia uudistuksia. EU-johtajat päättivät joulukuussa 2023 aloittaa liittymisneuvottelut Ukrainan kanssa, kun maa oli sitoutunut jatkamaan uudistuksia. Sodan jatkumisesta huolimatta Ukraina on edistynyt huomattavasti. Se muun muassa laatii uutta lainsäädäntöä kansallisten vähemmistöjen oikeuksien laajentamiseksi sekä kehittää oikeusjärjestelmää ja vallankäytön keskinäistä valvontaa.