Siirry pääsisältöön
EU:n solidaarinen tuki Ukrainalle
Visit of Ursula von der Leyen, President of the European Commission, to Poland

Stand Up for Ukraine -varainkeruutapahtumalla ja siihen liittyvällä kampanjalla on kerätty 9,1 miljardia euroa Venäjän hyökkäystä pakenevien ihmisten tukemiseksi Ukrainassa ja sen ulkopuolella. Tähän sisältyy miljardi euroa Euroopan komissiolta. Tämän lisäksi Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki on ilmoittanut miljardin euron lainasta, jolla katetaan hyökkäyksen vuoksi pakenemaan joutuneiden ihmisten tarpeita.

Eri maiden, yritysten ja yksityisten ihmisten solidaarisuus kaikkialla maailmassa tuo hieman valoa pimeyteen. Stand Up For Ukraine –kampanjalla on hankittu 9,1 miljardia euroa pommituksia pakenevien ihmisten auttamiseksi sekä Ukrainassa että sen ulkopuolella, minkä lisäksi Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki on osoittanut tähän miljardi euroa. Ja lisää on vielä tulossa. Jatkamme avun antamista, ja kun pommit ovat lakanneet putoamasta, autamme Ukrainan kansaa maan jälleenrakennuksessa. Emme jätä Ukrainaa yksin.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen

Tänään olemme keränneet yli 12,4 miljardia Kanadan dollaria, jotta voimme edelleen tukea ukrainalaisia, jotka ovat joutuneet pakenemaan Putinin aloittaman ja yhä jatkuvan perusteettoman sodan vuoksi. Olipa puutetta ruuasta, vedestä, suojasta tai lääkinnällisestä avusta – maailma yhdistää voimansa Ukrainan tueksi, jotta tarvittavaa apua voidaan tarjota nyt. Olemme Ukrainan tukena.

Kanadan pääministeri Justin Trudeau

Stand Up for Ukraine -verkkotapahtuma päätti laajemman sosiaalisessa mediassa toteutetun varainkeruukampanjan, jonka Euroopan komissio ja Kanadan hallitus käynnistivät 26.3.2022 yhteistyössä kansainvälisen Global Citizen -järjestön kanssa. 

Se toteutettiin vastauksena Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin esittämään tukipyyntöön. Tavoitteena oli kerätä varoja ja muun tyyppistä tukea Ukrainan sisällä siirtymään joutuneiden tarpeisiin. Varat käytetään seuraavasti:

  • Yli 4 miljoonaa ihmistä on jo hakeutunut turvaan EU-maihin, ja määrä kasvaa koko ajan. Lahjoitusvaroilla voidaan vastata näiden pakolaisten välittömiin ja keskipitkän aikavälin tarpeisiin ja tarjota heille ruokaa, majoitusta, koulutusta, työpaikkoja ja terveydenhuoltopalveluja.
  • Yli 6,5 miljoonaa ihmistä, joista noin 2,5 miljoonaa on lapsia, on joutunut lähtemään kotiseudultaan Ukrainan muihin osiin. Lahjoitusvarojen ja -tavaran muodossa annetaan heille elintärkeää humanitaarista apua.

Varainkeruutapahtuma järjestettiin Varsovassa, koska Puola on keskeisessä roolissa Ukrainan pakolaisten vastaanottajana. Tapahtumaan osallistui myös Puolan presidentti Andrzej Duda.

 

Multimedia

Visit of Ursula von der Leyen, President of the European Commission, to Poland
Visit of Ursula von der Leyen, President of the European Commission, to Poland
Visit of Ursula von der Leyen, President of the European Commission, to Poland

Social media kit

28. KESÄKUUTA 2022
Stand Up for Ukraine: social media kit
English
(937.88 KB - ZIP)
Lataa